|
|
|
|
|
UUSI AURA
22.7.1928 Nuori
nainen |
|
Genevessä on eri maitten välillä käyty äskettäin neuvotteluja erinäisten tuonti- ja vientikieltojen poistamisesta. Tällöin huomautti Amerikan edustaja keskustelun yhteydessä, että Ranskan olisi samaan lakkauttamissopimukseen sisällytettävä myöskin sen viime tammikuusta asti voimassa oleva amerikkalaisten filmien maahantuontia rajoittava määräys. Mutta Ranskan edustaja ei säikähtänyt amerikkalaisen hieman teräviä huomautuksia, vaan vastasi sattuvasti, että hänen mielestään eivät amerikkalaiset filmit ole verrattavissa automobiileihin eivätkä kirjoituskoneihin. On myöskin otettava huomioon, hän lisäsi, että Euroopan monilla mailla on erilaisia kulttuuri- ja historiallisia traditioita, joita ne pyrkivät vaalimaan filmituotannossaan, jota pyrkimystä ei amerikkalaisten filmien tuonti tietystikään tue. Sitäpaitsi, lopetti Ranskan edustaja, e i o l e E u r o o p a l l e m i k ä ä n e d i s t y s a s k e l s e n a m e r i k k a l a i s t u m i n e n . Ranskan edustajaan yhtyivät Saksan, Italian ja Itävallan edustajat pidättäen maillensa filmien tuontikielto-oikeuden. Tällainen eurooppalaisten valtioiden kannanotto on varsin mielenkiintoinen sen ohella, että eurooppalaiset filmimiehet ovat samoihin aikoihin julistaneet jonkinlaisen filmisodan Amerikkaa vastaan. Ammattimiehet ennustavat, että amerikkalaiseen filmiin ennenpitkää kyllästytään, valtiomiehet lausuvat siitä varsin kriitillisiä sanoja, puuttuu vain yleisön tuomio. Suomalainen yleisö käy vielä varsin hartaasti katsomassa amerikkalaisia filmejä (amerikkalaiseksi en mielelläni sanoisi eurooppalaisen regissöörin ohjaamaa taikka miltei eurooppalaisin voimin ja tekstein aikaansaatua filmiä) eikä julkisessa sanassakaan tietääkseni ole mitään erikoista kritiikkiä ilmituotu. Sen sijaan voi esim. ruotsalaisista filmilehdistä lukea jo varsin purevia huomautuksia n.s. amerikkalaisuudesta filmissä. Ja tällainen kritiikki on aina merkki jostakin käymistilasta. Onhan meillä kyllä sensuuri, kuten lienee kaikilla Euroopan mailla, mutta mitä merkitsee sensuuri tässä. Se leikkaa muutamia satoja metrejä kaulankatkaisemiskohtauksesta (sillä amerikkalainen haluaa nähdä kaulan todella katkeavan, eurooppalainen uskoo vähemmällä), toisen saman verran jostakin sänkykamarikohtauksesta, mutta tyhjänpäiväisyyksiin ja kehnouteen ei sillä ole valtuuksia eikä halua puuttua. Siten saamme antaa niukkoja markkojamme senkinlaisesta hengenravinnosta, jonka muutama viikko sitten satuin näkemään erään pikkukaupunkilaisteatterin kesäohjelmana. Mikä lie ollut "Vihreän nuolen ampuja", monta tuntia pitkä n.s. sarjafilmi niin puhdasta jenkkien hölynpölyä, että taisi pikkupoikiakin lähteä kesken pois. Ja vaikka tällainen filmi on luultavasti Amerikassakin tarkoitettu vain vientitavaraksi, niin ei oikein tiedä, mitä sanoisi heidän mahtavimmistakaan filmeistään. jollaisia lienee ollut esim. muutamia vuosia sitten näytetty "Intolerance" [D.W. Griffith, 1916] ynnä muistaakseni saman "suurohjaajan" hiljan esitetty jokin "Sieluja aikojen yössä". Miljoonia dollareita, suuria eleitä ja henkevyyttä edustamassa mystillinen sana sielu. Tahtoisinpa väittää, että meikäläinen koruton ja teknillisesti heikko "Anna-Liisa" on sielukkaampi kuin "Sieluja aikojen yössä" mahtavista "näyttämölaitteistaan" huolimatta. Sellaista väitettä ei amerikkalainen ymmärtäisi, sillä heistä voi sanoa, niinkuin Luther sanoi Zwinglille: "Teissä on eri henki kuin meissä". Meidän suomalaistenkin olisi tehtävä selväksi itsellemme tuo hengen ero, olisi katsottava, onko ehkä meilläkin joitakin kulttuuritraditioita vaalittavana ennen amerikkalaisia ja olisi ehkäpä myös lakien ja pykälien avulla ryhdyttävä säästämään helposti muutenkin hupenevia markkojamme. |
 
|
