On kulunut jo kaksi nuoruuden ikää ajasta, jolloin Suomalaisen oopperan ensimmäinen tähti, Emmy Achté, loisti kirkkaana. Ei ihme, vaikka me nuoret emme oikeastaan enää tiedä kuka oli Emmy Strömer-Achté. Me sanomme: hän oli Aino Acktén äiti, esiintyikin nuoruudessaan, luultavasti hänkin ooopperassa, oli myöhemmin laulunopettajana Helsingissä sekä myös perustamallaan oopperaluokalla, kuoli 1924. Ehkä lisäksi olemme nähneet kuvan kauniista harmaahapsisesta vanhuksesta - siinä kaikki. Ei ole siis Helmi Krohnin elämäkerta hänestä ilmestynyt ainakaan liian aikaisin, huolimatta siitä, että hän vasta pari vuotta sitten poistui keskuudestamme.
Emmy Strömer-Achtén paras osa elämää leikkaa samoja aikoja kuin erään toisen suomalaisen naisen, Emelie Bergbomin, josta Helmi Krohn 10 vuotta sitten kirjoitti elämäkerran. Sama kansallisen heräämisen aika, sama "työtä paljon, mutta työntekijöitä vähän" ja sama kaikkensa uhraava mieli, joka on ominaista tuollaisille keväisen innostuksen ajan ihmisille. Työtä oli paljon, mutta työntekijöitä kuitenkin aina tuli juuri siihen, missä kipeimmin tarvittiin. V. 1873 aloitti Kaarlo Bergbomin toimesta Suomalainen ooppera toimintansa ja muutamia vuosia aikaisemmin oli eräs Emmy Strömer lähtenyt opiskelemaan laulua ulkomaille palatakseen kypsänä taiteilijattarena tämänuuden taidelaitoksen palvelukseen ja ollakseen siellä niin keskeisenä, että esim. J.V. Snellman hänestä kirjoitti: "Tämän suomalaisen taiteen historiassa unohtumattoman nimen sijaan saattaisi kirjoittaa (otsakkeen): Suomalainen ooppera. Sillä toisen mainitseminen herättää mielikuvan toisestakin." Maisteri B.O Schauman kirjoitti: "- - jonka (Suomalaisen oopperan) olemassaolo vain teidän kauttanne on ollut mahdollinen".
Elämä ei kuitenkaan ollut päättänyt tarjota Emmy Strömerille vain kunniaa ja menestystä. Jo lapsuus oli ollut iloton - köyhä koti, juoppo, ankara isä, ankara kasvatus Elisabeth Blomqvistin koulussa - jättäen poistumattomat jäljet hänen luonteeseensa. Jouduttuaan sitten naimisiin Suomalaisen oopperan barytonin L.N. Achtén kanssa monet perhesurut ja huolet - suuri lapsilauma, lasten kuolemat, taloudelliset vaikeudet - olivat taakkana t a i t e i l i j a Emmy Achtélle, niin hyvä puoliso ja äiti kuin hän olikin, jopa muutamat kovat kolaukset välittömästi vahingoittivat hänen ääntäänkin. Riitaantuminen Bergbomien kanssan sekä Ida Basilierin, perhenäidin velvollisuuksien sitoessa välillä Emmy Achtéta, nouseminen uudeksi Suomalaisen oopperan tähdeksi myöskin katkeroittivat hänen elämäänsä. Täyden korvauksen hukkaan menneelle elämälleen - sillä loistavasta urastaan huolimatta piti Emmy Achté itse elämäänsä tragediana - hän kuitenkin vanhoilla päivillään sai tyttärensä Ainon ja Irman ja etupäässä Ainon loistavasta noususta eurooppalaiseksi laulajattareksi eli juuri siksi, miksi hän itse oli haaveillut. Siksi hän kerran kirjoittaakin Aino-tyttärelleen: "Oi lapsi, lapsi, ole taiteilija niin kauan kuin voit olla sitä keskeyttämättä. Se on sittenkin syvin tarve meissä, jotka nyt kerran olemme saaneet tämän lahjan." Katkerat kokemukset puhuvat siinä, mutta myöskin syvä ja tulinen taiteilija.
Helmi Krohn on varmasti
tehnyt, minkä on voinut - kuten hän itsekin valittaa - henkilö, joka vain
kerran on itse nähnyt Emmy Achtén näyttämöllä. Mutta että hän sittenkin
ryhtyi tähän tehtävään, siitä olemme hänelle kiitolliset. Helmi Krohnin
elämäkertatyyli - jos niin voi sanoa - ei ole erikoisen persoonallinen
vaan pikemminkin hiukan ohut ja pinnalla liikkuva, mutta hänen
huolellisesti koottu ainehistonsa, kirjan monet alkuperäiset kirjeet y.m.
sekä hänelle ominainen, lämmin ja hiukan idealisoiva tapansa suhtautua
kuvattavaan, saavat meidät lukemaan tämänkin kirjan yhtä suurella
hartaudella kuin koululaisena ennen luimme hänen "Kun suuret olivat
pieniä" kirjaansa.
Kuva on kirjan sivulta 152, 'Emmy Achté v. 1916'. Sama kuva oli lehtikirjoituksessa.
|
